Kerrostaloja, pientaloja, kouluja sekä sairaalakohteita – muun muassa näitä olemme Rovaniemen sekä Lapin alueella urakoineet. Valtaosassa alueen kohteista toteutamme listoitukset, oviasennukset sekä kittaukset, ja näiden ohella myös käsijohteiden sekä törmäyslautojen asennusmäärät ovat kasvussa. Kaikkinensa alueen tilanne näyttääkin varsin eloisalta, sillä rakennushankkeiden määrä on ollut tasaisessa kasvussa ja sama positiivinen suuntaus näyttäisi jatkuvan edelleen. 

”Mielestäni Rovaniemen ja pohjoisen alue on varsin elinvoimainen, sillä esimerkiksi lomarakentamisen piristyminen on lisännyt kysyntää. Rakennushankemäärien kasvu näkyy myös käytännössä, sillä meillä on jatkuvasti kohteita työnalla,” kertoo alueen myyntivastaava Pekka Korpi

Rovaniemen ja Pohjoisen alueen myyntivastaava Pekka Korpi.
“Rakennushankkeiden määrä pohjoisen alueella on kasvussa, sillä kohteita on jatkuvasti työnalla,” kertoo pohjoisen alueen myyntivastaava Pekka Korpi. 

Uusia rekrytointeja kasvua tukemaan 

Alkuvuoden aikana Nikkarit ovat kerrostalorakentamisen ohella olleet mukana muun muassa useissa pientalopaketti- ja koulukohteissa, kuten myös sairaalahankkeessa. Aikaisemmin tutuksi ovat tulleet myös erilaiset hotelli- ja lomakohteet. Parhaillaan käynnissä on useita erilaisia projekteja, kuten Norrhydro Groupille rakennettavat toimitilat, sekä juuri valmistuva Ivalon koulutus- ja kulttuurikeskus.  

Ivalon uusi koulutus- ja kulttuurikeskus.
Nikkarit vastaavat Ivaloon rakentuvan koulutus- ja kulttuurikeskuksen listoituksesta sekä puuvälioviasennuksista. (Kuva: Tero Titoff, 2022) 

Alueen kasvu ja rakennushankkeiden määrän lisääntyminen on vaatinut myös uusia rekrytointeja. ”Vuonna 2021 palkkasimme Rovaniemen alueelle toisen vakituisen asentajan, ja nyt kuluvana vuonna tehtiin jälleen uusi kiinnitys. Uusien asentajien myötä toimitusvarmuutemme on vahvistunut entisestään, ja nyt meillä on myös mahdollisuus laajentaa asiakaskuntaamme.” 

Rovaniemen alueella on monia mahdollisuuksia 

Rakennushankkeiden lisääntyessä myös erikoistuneille osaajille on kysyntää. ”Kokemuksemme ja paikallisten asentajiemme ansiosta meillä on valmius työskennellä hyvinkin erilaisissa kohteissa ympäri pohjoista, ja tarvittaessa saamme vahvistuksia myös Oulun seudun asentajistamme.”  

“Paikallisuus on kuitenkin valttia, sillä se mahdollistaa muun muassa kilpailukykyisen hinnoittelun. Lisäksi paikallisuus tuo etuja esimerkiksi reklamaatio- ja vuosikorjaustilanteissa,” Korpi muistuttaa. 

Iso-Syötteellä sijaitseva tunturihotelli Iso-Syöte.
Tulipalossa tuhoutunut ja sittemmin jälleenrakennettu Hotelli Iso-Syöte on näyttävä näky Syötteen upeissa maisemissa. Osaltaan Nikkarit vastasivat tunturihotellissa tehdyistä listoitustöistä. (Kuva: Jouni Ketola) 

Erikoisliikkeessä osaaminen on korkealla tasolla 

Nikkareilla asentajamme tunnetaan ennen kaikkea tehokkuudestaan. Avaimet käteen -periaatteella toteutettavan listoituskonseptimme ansiosta työskentely erilaisissa kohteissa on varsin sujuvaa ja kustannukset pysyvät maltillisina myös reissukohteita urakoidessa. Karmipuolella asennustyöt sekä näihin liittyvät saumaustyöt hoituvat niin ikään vuosien kokemuksella. 

”Rakennusalan erikoisliikkeenä osaamisemme on erittäin korkealla tasolla, mikä näkyy muun muassa pitkissä asiakassuhteissa. Ja sehän meillä on tavoitteenakin – tehdään niin hyvää työtä, että pitkiä kumppanuussuhteita syntyy! Kaiken kaikkiaan pohjoisen alueella on mukava työskennellä, sillä täällä tämä on jotenkin niin sanoakseni ihmisen mittaista hommaa,” Korpi summaa.

» Takaisin